Koska olen jo pidemmän aikaa tuijotellut ihastuneena korublogeja ja niistä löytyviä korutaideteoksia, päätin itsekin alkaa sellaisia väsäämään. Tämän blogin on siis tarkoitus kertoa kuinka harrastukseni etenee. Sivupohjan löytäminen oli melkoisen vaikeaa, missään ei tuntunut olevan yhtään hienoa koruharrastajalle sopivaa. Tämä on siis nyt vaihtoehdoista paras, ei kylläkään täydellinen, joten metsästys jatkuu yhä.

Blogin nimen keksiminen oli hankalaa, mutta sitten otin sanakirjan käteeni ja aloin etsiä sopivia nimiä. Silmiini osui ranskan sana pétillant, joka tarkoittaa helmeilevää, ja tuntuu että se onkin oikein sopiva :)

Viime viikon torstaina kävin HelmiQ:ssa ja Villihelmessä tilailemassa ah niin ihania helmiä, että olisin melkein voinut ostaa kaiken sieltä. Pidin kuitenkin järjen kädessä ja sain tilattua vain joitakin helmiä, hopealankaa ja korulukkoja. Nyt ongelma onkin lähinnä pihdit; en oikein tiedä millaiset niiden pitäisi olla ja että käyvätkö aivan tavalliset (luulen että ne, jotka minulla on, ovat liian isot, joten pitänee kokeilla ja hankkia pienemmät jos ne eivät ole sopivat).

Tilauksen saapumista odotellessa.